20.09.2026
Sortokauden huvilalippuja postikorteilla
Aleksanteri I oli vahvistanut Suomen suuriruhtinaskunnan vaakunan, joten viranomaiset
eivät voineet kieltää vaakunalipun käyttöä ja näin erilaiset leijonaliput alkoivat liehua.
Vuonna 1896 annettiin keisarillinen julistus, jossa määrättiin, että Suomen Suuriruhti-
naanmaassa kaikissa virallisissa tilaisuuksissa oli liputettava ainoastaan Venäjän valta-
kunnan valko-sinipunaisella kansallislipulla.
Suomalaiset osoittivat pasiivista vastarintaa myös olemalla liputtamatta Venäjän lipulla
virallisina liputuspäivinä.
Leijonavaakunallisia huvilalippuja yksityishenkilöiden omissa tiloissa ei voitu suoraan kieltää.
Missään julkisissa tilaisuuksissa, kuten esimerkiksi kokouksissa, laulujuhlissa, kulkueissa,
urheilukilpailuissa tai esimerkiksi uimamaistereiden seppelöintitilaisuuksissa yms. ei niitä
voitu käyttää. Niistä oli tullut kansallisen vastarinnan tunnuksia.
Nikolai Bobrikovin aikana leijonavaakuna kiellettiin mm. postimerkeistä 14.1.1901 alkaen.
Nyt leijonavaakunasta oli tullut perustuslaillisen vastarinnan keskeisin symboli. Lipun
valmistajia ja käyttäjiä saattoi uhata jopa maastakarkoitus.Tällöin otettiin käyttöön puna-
keltaiset raitaliput, joissa oli edelleen mukana vaakunasta tutut keltainen ja punainen väri.
Sinivalkoisten tai punakeltaisten vaakunattomien lippujen käyttöä ei voitu pitää esivaltaan
kohdistuvana uhkailuna.
Bobrikovin kuoleman jälkeen 1904 otettiin leijonavaakuna takaisin lippuihin.
Sortokausilla (1899-1905 ja 1908-1917) suomalaiset liputtivat huviloillaan ja taloissaan
erilaisilla epävirallisilla ja oma tekemillään lipuilla venäläistämispyrkimyksiä vastaan ja
omaa kansillistuntoaan nostaakseen. Yleisimpiä malleja olivat leijonaliput, punakeltaiset
raitaliput sekä erilaiset sinivalkoiset liput. Lippujen muoto ja tyyli vaihteli tekijän mukaan.
Lippuja myytiin myös sanomalehti-ilmoituksilla.
Toisinaan poliisit kävivät takavarikoimassa näitä epävirallisia lippuja julkisissa tilaisuuksissa
tai jopa kaatamassa lippusalkoja.
Seuraavissa postikorteissa esiintyy vain osa monenkirjavista huvilalipuista.
Kortit kokoelma Aki Ranta.
Punakeltainen raitalippu liehuu
kansallismaisemassa.
Näitä lippuja käytettiin ensimmäisellä
sortokaudella ja niitä suosivat erityisesti
ruotsinkieliset.
Punakeltaisten tai sinivalkoisten
vaakunattomien lippujen ei katsottu
olevan esivallan uhkailua.
Postikortin kustantaja Axel Eliasonsson
Kontsförlag, Stockholm.
Postitettu 1906.
Näissä raitalipuissa raitojen määrä ja
leveys vaihteli lipun tekijän mukaan.
Kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin kuoleman jälkeen (1904) lippuihin otettiin
yleisesti mukaan sitä ennen kielletty Suomen leijonavaakuna. Tosin jo tätä
aikaisemmin oli käytössä leijonavaakunalla varustettuja itse tehtyjä huvilalippuja.
Kuvan kortti on postitettu 1917, mutta valmistettu jo vuosia ennen itsenäistymistä.
Myös vastaava lippu sinivalko -raidallisena oli käytössä.
Myös sinivalko raitaisia huvilalippuja
käytettiin huviloilla.
Kuvan kortissa mukana 10:n kuvan
kuvahaitari, jossa mustavalkoisia
valokuvia Oulunkylästä ja
Vantaalta.
Lipuissa värien järjestys vaihteli ja
lipussa saattoi olla myös leijona-
vaakuna lipun keskellä.
Sinivalkoisia värejä kannattivat
etenkin fennomaanit.
Punaista leijonalippua käytettiin myös huvilalippuja. Leijonan muoto ja koko
vaihteli lipuntekijän mukaan. Lippu oli käytössä myös mm. suurtalon aikana 1905.
Vielä ainakin 1920-luvulla saatettiin punainen leijonalippu nostaa huvilan salkoon
vieaiden saapuessa sen enempää ajattelematta, oliko se laillinen vai ei.
Lehti-ilmoitus myytävistä vaakunalipuista
Haminan Sanomat,
25.6.1908
___________________________
Lippuja revittiin alas
" ... Haminan Sanomain talon
pihamaalta raastoiwat alas
puunlatwaan nostetun waakunalipun".
- Hämetär, 23.9.1913
Iltalehti, 9.1.1913
|
