Kuivatun Hausjärven historia

Järvien lasku oli kiellettyä Suomessa vuoteen 1740 asti, jolloin suoasetus mahdollisti niiden laskemisen
maatalousmaan saamiseksi sekä laidunalueiden lisäämiseksi ja parantamiseksi. Järvien laskuja oli kui-
tenkin tehty paljon jo ennen suoasetusta. Järvien laskuja tehtiin paljon 1800-luvun puolivälin jälkeen ja
niitä jatkettiin aina 1960-luvulle asti. Kaikkiaan Suomessa on tehty yli 3000 järvenlaskua !
Koijärven kuivatusyritys 1979 johti luontoaktivistien tempaukseen aikeen estämiseksi.

Kuivatushankkeita ja vastustusta

Hausjärvi -nimistä järveä on kuivatettu moneen eri kertaan. Ensimmäinen kuivatus tapahtui vuonna 1861 Helsingin Maanviljelysinsinööripiirin arkistoasiakirjojen mukaan kihlakunnanoikeuden luvalla. Toinen kuivatus tapahtui n.1867
jolloin alettiin rakentamaan Riihimäki-Pietari -rautatietä. Riihimäen ja Lahden välinen osuus valmistui 11.9.1870.
Noin kolmekymmentä vuotta myöhemmin kerrotaan erään ratamestarin purkauttaneen järven korkeutta säädelleen
padon, jolloin järvi ilmeisesti laski jo kolmannen kerran ( n. vuonna 1900 ). Tämä tapaus johti ilmeisesti siihen, että
mm. kirjalilija Kalle Kajander ja kirkkoherra Axel Muren anoivat toimenpiteitä järven pinnan nostamiseksi.

Kun 1860 luvulla suunniteltiin ratalinjaa, haluttiin se tehdä mahdollisimman suoraksi ja Salpausselkää seurailevaksi.
Rata tuli kulkemaan matalan järven eteläpään yli ja pengerrystöiden helpottamiseksi oli veden pinnan lasku helpoin
ratkaisu. Laskun vaikutuksesta tapahtui rantojen soistuminen ja järvestä tuli eräs eteläisen Suomen lajirikkain lintu-
järvi.

Nykyinen rata tekee kuitenkin loivan kaarteen Hikiän ja Torholan välillä. Tämän kerrotaan johtuvan siitä, että tuolloin
rata linjattiin kulkemaan silloisen pappilan ja kirkon välistä. Tätä ei varapastori Johan Hällfors hyväksynyt ja hän
poistikin sinne laitetut puna-valkoiset linjauskepit ja kielsi niitä jyrkästi sinne uudelleen tuomasta.

Vuonna 1876 järven vesijättömaat jaettiin talollisten kesken, mutta sovittiin, että jakoa pidetään toistaiseksi vain
väliaikaisena eikä lainvoimaisena. Toimituksen teki komissiomaanmittari J.H. Juvelius.
Jakoa ei ole koskaan sen jälkeenkään vanhvistettu.

>>> Katso Hausjärven vesijätön jakokartta 1876.

Kuivatun järven vesijättömaa jaettiin 34 osaan ja järven rannoilla oli 30 latoa ja muutama kuivatuslava luonnonheinän
kuivattamista varten.

Päätös järven osittaisesta kuivatuksesta 1958

Kunnantalossa Kirkonkylässä 27.2.1958 pidetyssä ojituskokouksessa päätettiin seuraavaa:

Toimitusinsinööri Toivo Liukko ilmoitti että Hämeen Läänin maanviljelysseuran asutustoimikunta oli aikanaan
anonut koko järven täydellistä kuivattamista, mitä varten oli tehty pengerryssuunnitelma. Tämä oli merkitty 1.
vaihtoehdoksi. Toinen vaihtoehto oli järven puolinainen kuivatus eli vain Hausjärven laskuojan perkaaminen. 

Keskutelun jälkeen päädyttiin jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Vaihtoehto 1 olisi vaatinut vesioikeuslain mukaista
lupaa, kun sensijaan vaihtoehtoa 2. oli toimitusinsinööri Liukon mielestä pidettävä tavallisean ojituksena,
joka ei vaadi vesioikeuslain mukaista lupaa ! Vaikutasalueen pinta-ala oli suunnitelman mukaan 267,72 hehtaaria.

Järven omistajat päättivät siis jättää järven pohjoispään kuivattamisen lähes ennalleen ja tyyytä sensijaan
vain järven rantamaiden kuivattamiseen. Vesiväylien perkaaminen päätettiin tehdä niin, että pengertämien voidaan
tehdä myöhemmin.

Lopullinen isku

Järven lopullinen isku tuli, kun vuonna 1945 alue punnittiin ja 1960-61 kaivinkone kaivoi järven ympärille ja
keskelle ojat. Järven vedet ohjattiin Hausjokeen ja edellen Puujokeen. Uusien laskuojien perkauksesta
huolehtimaan perustettiin 27.2.1959 Hausjärven Perkausyhtiö.

Vuosina 1963 ja 1964 maanmittausinsinööri Heikki Hakkila mittasi tilukset ja kävi piirirajat osittain läpi,
mutta jätti toimituksen sikseen (=vahvistamatta). Olemassa kartta vuodelta 1966, mittakaava 1:2000. 

Lintututkimuksia Hausjärvellä

Järven pinnan monet laskut aiheuttivat rantojen soistumisen ja niin Hausjärvestä tulikin eräs Etelä-Suomen
lajirikkaimista lintujärvistä. Helsingin yliopiston professori Olli Halkka teki järvellä lintututkimuksia mm.
vuonna 1945 neljällä eri retkellään.

Halkan muistiinpanoissa on lueteltu 65 lintulajia, joita olivat mm. nuolihaukka, tuulihaukka, hiirihaukka,
joutsen, merimetso, taivaanvuohi, keltavästäräkki, härkälintu, kuikka, liro, isokuovi, kalatiira, naurulokki ja
nokikana.

Kyläläiset muistelevat

Kirkkoherra Murenin pojat patosivat kerran laskuojan suuhun oman uima-altaansa, jossa monet vanhemmatkin
kyläläiset kävivät polskuttelemassa. Perkaus hävitti tämänkin uimapaikan.

Järven rannalla vietettin monet juhannusjuhlat ja pappilan luona oli venevalkama. Järven pinta-ala oli yli 70
hehtaaria, josta puhdasta avovettä tosin vain murto-osa.
"Pajunviljelys alkoi", irvailivat mm. monet perkausyhtiön osakkaat.
Ennen lopullista kuivatusta ollutta lajirikasta lintukantaa käytiin vuosittain katsomassa useilla opintoretkillä.
Kalaakin järvestä nousi kiitettävästi. Monet joutuivat syventämään omia kaivojaan omalla kustannuk-
sellaan pohjaveden laskettua perkauksen yhteydessä. Myös Hausojan ilme muuttui paljon entisestä.
Yleisesti oltiin sitä mieltä, että haittoja oli enemmän kuin hyötyä.

ihmisen ahneus maahan kuivatti järven!                                                                                                    

                                                          Venäläinen topografikartta, 1872

Uimapaikka

Kirkkoherra Murènin pojat patosivat aikanaan järven laskuojan suuhun uima-altaan, jossa kyläläiset
kävivät polskuttelemassa.

Aloite uimapaikasta                                                                                                                                                                    

Kunnanvaltuutettu Oiva Koivisto teki 25.5.1970 valtuustoaloitteen Kirkonkylän ja Hikiän alueen
uimapaikkakysymyksen ratkaisemiseksi. Nuoriso- ja urheilulautakunta totesi lausunnossaan
olevansa periaatteessa sitä mieltä, että asia on kiireellinen. Lautakunta ilmoitti, että saamiensa
tietojen mukaan uimapaikka voidaan verrattain vähin kustannuksin saada sekä kirkolle että Hikiään.
Valtuutettu Eloranta esitti, että olisi tutkittava mahdollisuutta tekojärven saamiseksi Hikiään.
Viimeisen kerran aloitetta on käsitelty 24.7.1971, jolloin todettiin sen olevan ratkaisematta.

Valtuustoaloite järven palauttamiseksi

Vuonna 1998 tehtiin 17 Hausjärven kunnanvaltuutetun allekirjoittama aloite Hausjärvi -nimisen 
järven palauttamisesta entiselle paikalleen. ( Kvalt 27.1.1998 § 12 ). Aloitteen johdosta ympäristo-
lautakunta esitti perustettavaksi työryhmän valmistelemaan asiaa ( Ympla 12.2.1998 § 9 ).
Lautakunta nimesi toimikuntaan Olli Alastalon, Terttu Niemelän, Juhani Malmialan, Oke Laitisen
ja Aki Rannan. Kunnanhalltuksen edustajina toimikuntaan nimettiin Anna-Kaarina Jaakkola ja
Risto Arovuori.
Työryhmä teki maastokäynnin kuivatetulle järvelle toukokuussa 1998 sekä vieraili Geologia
laitoksella Helsingissä.
Työryhmä totesi jäven palauttamisen vaikeaksi monestakin syystä, joita olivat mm. se, että veden
pintaa ei voida nostaa sen aiheuttamatta ongelmia pelloille ja metsiin. Myös kustannukset ja monet
tekniset asiat askarruttivat.

Kivikautisia asuinpaikkoja

Entisen järven eri puolilta on paikannettu kymmenkunta kivikautista asuinpaikkaa.
Löydöt ovat kvartsi-iskoksia, joita on syntynyt tehtäessä kvartsikivestä teräviä leikkuuteriä ja
kivikaapimia. Myös kampakeraamisen kulttuurin saviastioiden palasia on löytynyt.

Hausjärven vesijätön jako vahvistettu - aikaa kului 134 vuotta !

Kivikauden aikainen Hausjärvi lainelti Hikiään asti

Rautatiekartta noin vuodelta 1860

Katso myös juttu linturetkistä Hausjärvelle 1940 ja 1950-luvuilla

Lue tästä Riihimäen Sanomissa v. 1964 ollut etusivun juttu

Katso tästä kuvia kaivurista

Puuta korjataan entiseltä järveltä 2011 (kuvia)

takaisin etusivulle