13.03.2026

Hikiän lähdevettä juomavedeksi juniin

" Leikitään Hikiän vedellä Helsingissä ... " (Juna, 1907)

Hikiässä on useita lähteitä aseman lähellä ja niistä onkin toimitettu juomavettä
matkustajajunien vesikarahveihin rautatien varhaisista ajoista alkaen.

Aseman laiturilla on edelleen vanha puinen kaivokoppi, jossa on käsipumppu
juomavettä varten.
Hyvien lähdevesien takia Hikiässä toimi pieni limonaaditehdas sekä meijeri.
Molempien tuotannossa tarvittiin paljon hyvälaatuista vettä ja suurin osa tuotteista
lähetettiin junalla Helsinkiin.

lahteiden_paalle.jpg

 



   Rautatielehti, 1917

 







  Lehtijutussa kuvataan Hikiän asemaa ja sen ympäristöä,
  eikä kovin positiiviseen sävyyn.

Vesikarahvit

vesikarahviteline.jpg


 







Junan vesikarahviteline, juomalasit puuttuvat
Kuva: Resiina

Kaikissa matkustajajunien vaunuissa oli puisessa seinätelineessä muutaman litran
vetoinen lasikarahvi sekä kaksi juomalasia. Lasien pohjat oli tarkoituksella valmistettu
kuperiksi, jotta niiden käyttö pöytälaseina olisi ollut hankalaa ja vähentäisi varastamista.
Aluksi pulloissa oli lasikorkki, myöhemmin kumikorkki.

Tuohon aikaan ei pelätty juoda samasta lasista, vaikka joku olisi siitä hetki aikaisemmin
vettä hörpännytkin. Muistan itsekin nuo vesipullot ja lasit, mutta en koskaan nähnyt
kenenkään niitä käyttävän.

Iso työ oli varmaan karahvien veden vaihto - kuinkahan usein se tehtiin? Entä lasien pesu?

Vesilasit korvattiin kertakäyttöisillä pahvimukeilla, jotka olivat hyvin ohutta pahvia,
melkein kuin paperia. Makuuvaunuissa oli laseista luopumisen jälkeen VR-logoilla
varustettuja muovimukeja, mutta edelleen vesikarahvit. Muovimukeja ehti olla
usealla eri painatuksella.

Vesikarahvit ja juomalasit olivat Riihimäen lasitehtaan valmistamia ja niissä oli VR:n logo.
Karahvien malli muuttui vuosien kuluessa.

Juomaveden tarjoilu junissa päättyi joskus 1980-luvulla ? Viimeksi sitä oli satavissa
makuuvaunuissa.


Hikiän lähdevettä kuljetettiin Helsinkiin

V
että kuljetettiin Helsingin rautatieaseman käyttöön sekä jaettavaksi edelleen matkus-
tajajunien vesikarahveihin.

Vettä kuljetettiin tinalla pinnoitetuissa ns. läkkipeltikannuissa sekä kuparikannuissa.
Oheisessa vuoden 1908 lehtijutussa kerrotaan konduktöörivaunun lattian olleen
jään peitossa ja siellä kuljetettavien pakettien olevan vaarassa kastua.
Mainitaan että täydet vesikannut kulkevat säännöllisesti junassa n:o 3 Helsinkiin ja 
tyhjinä junassa n:o 4 takaisin Hikiään.


Lehtijuttuja 1907 ja 1908

 junanvesi1.jpg

  
vesijunaan.jpg






  

                                            Juna, 1907

Uusi Rautatielehti, 22.4.1908                        


Juomalasien varkaudet

Juomalasien varkaudet junissa olivat jatkuvana riesana.

Uusi Suometar kirjoitti 1916:
"Matkustajat varastelevat juomalaseja - tai hienommin sanoen -
"unehuttavat" niitä tavaroittensa joukkoon ".

Vuonna 1921 juomalasit poistettiin rautatievaunuista kaikista muista, paitsi
makuuvaunuista. Junasta sai ostaa 25 pennillä paperimukeja.


Lasiset juomalasit takaisin juniin

Koska junamatkustajat olivat tyytymättömiä paperisiin mukeihin, päätti
rautatiehallitus vuonna 1923 palauttaa yhden lasin kutakin vesikarahvia
kohden. Pahvimukeja sai edelleen ostaa junan henkilökunnalta, koska
hygieniasyistä kaikki eivät halunneet käyttää samaa lasista juomalasia.



hikiakaivokoppi.jpg
















   



Hikiän aseman kaivokoppi (osakuva postikortista / Akin arkisto)

______________________________________________________

Vanhat sanomalehdet:  Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot