15.7.2023
Oitin kuulumisia 1935
Riihimäen sanomat kirjoitti Oitin tunnelmista aika värikkäästikin kesäkuussa 1935 seuraavaa:
” Oitista kuuluu pelkkää hyvää. Kylä lekottelee erittäin tyytyväisenä itseensä kesäisen auringonpaisteen ja kukkaisten niittyjen keskellä, maantie luikertelee entisellä paikal- laan ja autot menevät, mutta savua ei jää. Maantiepöly on Oitissa menneiden kesien suloinen muisto.
Paikkakunta on viime vuosien aikana alkanut saada suuren kylän leiman. Liiketalot ovat komistuneet, uusia liikkeitä on perustettu. Kansallis-Osake-Pankki on pystyttänyt `pytingin`, joka juhlistaa koko aseman seutua. Me olemme muuhun Hausjärveen nähden siinä onnellisessa asemassa, että meillä asuu kunnanlääkäri, meillä on apteekki, kirjakauppa, naisten vaatetusliike ym. hyvää. Molemmat tiilitehtaan ovat hyvässä käynnissä jauhaen rahaa vähän itse kunkin taskuun ja tiiliä lastattaisiin kovasti, kun vain vaunut pysyisivät paikallaan (lehtikujuttu ohessa). Oman leimasa Oitin kesälle antavat kesävieraat, onhan paikkakunnalla kaksikin lepo- kotia, toinen toistaan kauniimmilla ja terveellisimmillä paikoilla. Tyynelä siirtyi vuosi sitten uudelle omistajalle ja on nykyään erittäin suosittu lepääjien keskus ja Kivelä Pursijärven rannalla on kuin mikä sadun metsäläinen ja”rotsii” kuuleman mukaan myös hyvin. VPK:n hallinnon papat pitävät seurataloa yllä ja korea se onkin tämä Oitin ja Torholan VPK:n talo, Kurun Maisalan jälkeen suurin pitäjässä ja viimeksi mainittua edullisem- massa asemassa sijaiten lähellä rautatieasemaa. Lotat ovat pappojen kanssa sovinnollisessa yhteistoiminassa saaden käyttää taloa ilmaiseksi ompeluseura- ja kokoustilaisuuksiin. Vanhempi ja vakavampi naisväki on ryhmittynyt seurakuntakoti-aatteen ympärile ja kokoaa markkaa markan päälle kirs- tuunsa. Asia onkin edistynyt ja seurakuntakodille on puoliksi ostettu ja puoliksi lahjaksi saatu tonttimaa erittäin edullisella paikalla Oitin-Torholan maantien varrella, johon toivotta- vasti lähivuosina saamme nähdä kauan kaivatun seurakuntakodin ylenevän suojaksi kaikelle seurakuntatyölle paikkakunnalla. "
___________________________________________________________
Lähde: Riihimäen Sanomat, 1935
Jutussa mainittua
Oitin entisen rautatieaseman lähellä olevan kaksikerroksisen kivitalon rakensi 1930- luvulla Maakuntain Pankki toimitalokseen. Se muuttui myöhemmin Kansallis-Osake- Pankin konttoriksi. Myös Oitin apteekki alakerrassa ja Hausjärven nimismiehen kanslia yläkerrassa toimivat tässä talossa monia vuosia. Hausjärven seurakunta osti talon 1960-luvulla ja sen alakertaan sijoitettiin seurakuntasali ja keittiö, yläkertaan tehtiin asuintiloja.

Maakuntain Pankin uuden toimitalon tupaantuliaisista kerrottiin Riihmäen Sanomissa 1.2.1930. Lehtijutun mukaan talossa on avarat ja valoista tilat pankille ja apteekille sekä toisessa kerroksessa lääkärin ja apteekarin asuintilat.
_______________________________________________________________________
Läheltä piti junaonnettomuus Oitissa 1935
Salpausselän tiilitehtaan lastattu tiilivaunu oli vähällä törmätä postijunaan !

Riihimäen Sanomat. 1.6.1935
____________________________________________________
Lähde: Kansalliskirjaston digitoidut lehdet, digi.kansalliskirjasto.fi |