
Oitin apteekki perustettiin 1930
Oitin apteekin signatuureja (lääkemääräyksiä)
Suomessa lääkärin kirjoittamat reseptit säilytettiin apteekeissa vuodesta 1812 aina vuoteen 1973 asti.
Apteekki myös arkistoi reseptin aina kymmeneksi vuodeksi. Reseptin tiedot kopioitiin reseptistä lääkepulloon tai -purkkiin kiinnitettävään ns. signatuuriin.

Apteekkari Knut Orvar Juselius perusti apteekin 10.7.1930 Oitin rautatieaseman läheisyyteen. Talo rakennettiin aluksi Maakuntain Pankki Oy:n toimitilaloksi 1927. Pankki yhdistyi 1933 Kansallis-Osake-Pankkiin.
1961 talo siirtyi Hausjärven seurakunnan omistukseen ja siihen remontoitiin seurakuntasali ja keittiö, sekä yläkertaan asuntoja. Nykyisin talo on yksityisomistuksessa.
Talon toisessa päässä oli Oitin apteekki ja toisessa Hausjärven nimismiehen konttori. Yläkerrassa oli apteekkarin ja nimismiehen asunnot.
Riihimäen ensimmäinen / Hausjärven ensimmäinen apteekki perustettiin 18.6.1885 ja se sijaitsi aseman lähellä. Riihimäki kuului tuolloin Hausjärven kuntaan.
Ensimmäisenä apteekkarina toimi Knut Viktor Sahlberg. Apteekki aloitti toimintansa 1.11.1885. Apteekki sijaitsi aluksi Karan kartanolle kuuluvassa pienessä kaupparakennuksessa Lopelle vievän maantien ja nykyisen Rajapolun kulmauksessa. Paikka oli tuohon aikaan Riihimäen liike-elämän keskus. Koska rakennus oli vanha ja huonokuntoinen, siirtyi apteekki jo muutaman kuukauden kuluttua kauppias Liikasen entiseen kaupparakennukseen asemapäällikön silloiselle tontille. Vuonna 1897 apteekki siirtyi lennätinkonepajan viereen.
O. Juselius perusti Hausjärven apteekin nimellä Oitin apteekki. Vuonna 1937 Armas Jaakko Pokki osti apteekin ja muutti sen nimeksi Hausjärven pitäjän Oitin apteekki.
Ryttylän apteekki liitettiin osaksi Oitin apteekkia 1983.

Ensimmäisenä vasemmalla signatuuri vuodelta 1937 (määrännyt lääkäri Turo Niemi), apteekkari O. Juselius. Toisena vuodelta 1969 (I.Tuohimaa), kolmantena vuodelta1945 (Setälä) ja oikealla pieni lääkepussi vuodelta 1954 (O. Ylänkö).
Talon kohdalla oli ylikäytävä radan toiselle puolelle, jossa sijaitsi Osuusliike Vakavan myymälä (kuvassa kujan päässä). Oitin tiilitehdasta näkyy taustalla.
Rautatien ylikäytävää kutsuttiin "apteekin ylikäytäväksi" ja siinä sattui monia onnettomuuksia.

Oitin apteekin liikekuori, postitettu 1949.
Lähde: Akin arkisto (signatuurit, valokuva ja kuori)

 Iltalehti, 31.1.1930
_________________________________________________________________________

Iltalehti, 13.3.1930
|