Yhteystiedot

Aki Ranta

akiranta@mbnet.fi

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:638068 kpl

 
Tyynelän lepokodin historiaa

         Internoimisleiri Oitin Tyynelässä 1944-45

tyynela1.jpg

               Tyynelän lepokoti postikortissa

   Internoimisleirin perustaminen

Suomen ja Neuvostoliiton välirauhansopimuksessa 19.9.1944 suomalaiset sitoutuivat internoimaan kaikki
Saksan, Puolan ja Unkarin kansalaiset sekä estämääm näiden omaisuuden maastaviennin.

Suomeen perustettiin yhdeksän internoimisleiriä, joista Oitin leiri n:o 4 oli suurin.

Oitin leiri toimi Tyynelän lepokodin alueen rakennuksissa ja parakeissa ja leirin ympärille on rakennettu
piikkilanka-aita. Alue oli kooltaan noin 3-4 hehtaaria.
Entisen 4-tien varressa oli pääportilla lämmitettävä vartiokoppi, jossa oli aina kiväärivartio. Leiriläiset
saattoivat poistua saattovartion mukana asioille ja mm. viljankorjuuseen. Leiriläiset pääsivät käymään l
eirin ulkopuolella myös  mm. lääkärissä ja hammaslääkärissä Lahdessa, Helsingissä ja Turussa pistoolilla
varustetun vartian kanssa. Oppikoululaiset kävivät kokeissa leirin ulkopuolellakin.

Leirin päällikkönä toimi lepokodin omistaja, luutnantti Veikko Ahtela. Internoituna leirillä oli 151 henkliöä.

karttatyynela.jpg

                         Tyynelän lepokoti vuoden 1940 kartalla Oitin läpi kulkeneen entisen 4-tien varrella
                         Vartiomäessä.  Nykyisin paikalla on rivitaloja.


Postia internoimisleiriltä

Internoiduilla on oli vapaa kirjeoikeus, mutta leirin päälliköllä oli oikeus sensuroida postia.
Paketteja sai lähettää ja vastaanottaa, mutta ulkomaille ei saanut kirjoittaa,
Radiosta sai kuunnella Suomen Yleisradiota ja vieraita sai vastaanottaa leirin päällikön luvalla.

leiri4.jpg
                 Oitin leiriltä vuonna 1945 lähetetty postikortti, jossa mm. kiitetään saadusta paketista.  
                 Kortilla violetti
 leima: " Internoimisleiri 4. OITTI ", sekä Oitin normaali postileima. (Akin kokoelma)

Leirin purkaminen

Sisäasiainministeriön Siirtoväen asiain osastolta tuli 22.10.1945 päivätty määräys leirin purkamisesta.
Inkeriläiset määrättiin siirrettäväksii Neuvostoliittoon ja muut muille Suomen leireille mm.Tammisaareen.
Suurin osa leiriläisitä pääsi pois leireitlä 1946. Ainakin osa saksalaista siirrettiin Saksaan.

_________________________________________


    Muita sota-ajan leirejä Hausjärvellä

1). Inkeriläisten vastaanottoleiri Oitissa

Suomeen 1943 vapaaehtoisesti tuleville Inkeriläisille perustettiin vastaanottoleirejä Hankoon,
Lohjalle ja Hausjärvelle.
Ensimmäinen karanteenileiri oli Oitissa Työväen talossa ja myös Hausjärven Ahjolaa sekä
Oitin-Torholan VPK:n talon käytettiin.
Tyynelän lepokodissa toimi 30-paikkainen Inkeriläisten sairaala ja siirtoviranomaisten toimisto.
Sairaalan ja leirin lääkärinä toimi kunnanlääkäri Antero Setälä. Leiriläisen muonituksesta
huolehtivat paikkakunnan
lotat. Karanteerin aikana järjestettiin kaikille leirilaisille sijoituspaikka, joka saattoi olla missä
tahansa Etelä- tai Keski-Suomessa.

kirjevastot.jpg

                                                          Kirje vuonna 1944 Oittiin vastaanottoleirille.


2). Kokoamisleiri n:o 13 Oitissa

Tälle leirille koottiin eri puolilta  Suoma sellaisia Inkeriläsiä , jotka halusivat vapaaehtoisesti palata
Neuvostoliittoon.
Junat lastattiin Oitin asemalla. Kuljetuksia lähti kymmenittäin vuosian 1945-1947. Mukana junissa rajalle
asti oli myös muutama lotta.

______________________________________________________________

 
      Tyynelän lepokodin perustaminen


     
 Diakonissa, ylihoitaja Augusta Lagerblom alkoi rakennuttaa omaa lepokotiaan Torholaan 1914.
       Hän oli aikaisemmin toiminut Mattilan lepokodissa hoitaen mm. kustantaja Werner Söderströmiä.

       Lagerblom toimi itse rakennuksen suunnittelijana, rakennuttajana ja valvojana. Tuohon aikaan
       rakennusmenettely oli nykyistä paljon yksinkertaisempaa.
       Ensin rakennettiin ns. Pikku Tyynelä, alakerrassa keittiö, leipomo eli pakaritupa, kamari ja iso sali.
       Yläkerrassa oli neljä talviasuttavaa huonetta ja yksi kesähuone.

       Lepokotia laajennettiin ja rakennettiin Iso Tyynelä. Suuren kolmikerroksien talon rakentaminen kesti
       useita vuosia. Myöhemmin rakennettiin vielä Kuoppala, josta oli ensin tarkoitus tulla työntekijöiden
       asuntola, mutta se tuli myöhemmin vieraskäyttöön. Talo oli kaksi kerroksinen.
       Nyt Tyynelään voitiin majoittaa yhteensä n. 50 henkilöä.
      
       Lagerblomin tarkoituksena oli rakennuttaa kylään Rukoushuone, mutta se ei toteutunut, vaikka
       perustuskivetkin olivat jo valmiina. Kaikki kyläläiset eivät hyväksyneet rukoushuoneeen
       paikkaa.

       Tunnetuista lepokodin vieraista mainittakoon nuori runoilija Saima Harmaja ja professori
       Oskar Merikanto, joka myös kuoli Tyynelässä.

 Yksityinen oppikoulu perustetaan ja omistajan vaihdoksia

       Koska lähin oppikoulu oli Riihimäellä, perustettiin Tyynelään 1925 oma oppikoulu, johon tuli
       20 oppilasta. Opettajana toimi rouva Elli Pietilä. Tässä opinahjossa saattoi suorittaa vain 1.ja 2.
       luokan oppimäärän ja sen jälkeen oli siirryttävä Riihimäkeen. Tälle omalle oppikoululle saattiin
       myös ilmeisesti opetushallituksen hyväksyntä ?

       Sisar Augusta kuoli 74-vuotiaana 1934.

tyynelailm362.jpg

    

Sairaanhoitaja Hilda Paavola osti Tyynelän 1935 jatkaen sen toimintaa viisi vuotta.       

Tämän jälkeen Tyynelän osti Veikko Ahtela.

Sota-aikana lepokodissa majoittui paljon helsinkiläisiä, jotka olivat lähteneet pommituksia pakoon.       

Sisäasianministeriö vuokrasi koko Tyynelän ja sijoitti sinne inkeriläisten pakolisten pikkulasten  sairaalan
sodan loppupuolella.
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                             
Lehti-ilmoitus:  Varsinais-Suomi, 31.5.1936  >>>>
       

  
       


Lähteet:. Lasse Toivola: Hausjärvi kirja, 2001.  Postikortit ja kartta Akin kokoelmista.