Erkkylän pysäkki

Erkylän kylään muodostettiin vuonna 1788 neljä uudistaloa, joista yksi oli Kerkkola. Nykyinen Monni
on syntynyt ja kasvanut Kerkkolan maille. Kerkkola -nimi esiintyy allaolevalla vuoden 1916  kartalla.
Aikanaan höyryjunat pysähtyivät Kerkkolan laiturilla maitotonkien lastausta varten. 
Erkylän kartanoon oli matkaa noin 5 km.

Erkkylä -niminen rautatiepysäkki avattiin vuonna 1912 ja sille rakennettiin pieni laiturirakennus vuonna 1917.
Paikka nimettiin Monniksi 1925 ja vuonna 1933 valmistui uusi laiturirakennus. 

Vuonna 1959 liikennepaikka muutettiiin miehittämättömäksi seisakkeeksi ja rakennus purettiin 1980-luvun alussa.

kuva661.jpg

                                                     Erkylän pysäkki kartalla ( Suomen Taloudellinen kartta 1916 )

Postileimat

Erkkylä postipysäkki perustettiin 15.8.1917 ja se muutettiin Monni -nimiseksi 1.9.1925.

1. Erkkylä - rivileima

kuva663.jpg

Erkkylä -rivileima postikortilla 1924. Leima on erittäin harvinainen. Lisäksi kortilla on postivaunun 5:n
ja Ryttylän pyöröleimat ( osakuva postikortista ). Kortti kulkenut Erkylästä Tervakoskelle.

2. Monni -rivileima

kuva662.jpg

                                               Monni -rivileima postikortilla 1934.


kuva309.jpg             
                         Sähköjuna Monnin pysäkillä 1970-luvun lopulla. Rakennus purettiin1980-luvun alkupuolella.

             _______________________________________________________________

              Kartta ja kortit Akin arkisto.