Yhteystiedot

Aki Ranta

akiranta@mbnet.fi

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:624569 kpl

        Hausjärvi 350 vuotta    (1961)

   Seuraavat kuvat ja tiedot HAUSJÄRVI 350 VUOTTA 1961 -kansion kertomana.

   Kansion kokosivat;   Jorma Koskela, valokuvat Pertti Räsänen. O.S. Vuori ym.   
   Julkaisijat:  Hausjärven kunta ja Hausjärven seurakunta sekä Hausjärvi-Seura.

   Seuraavassa otteita kansiosta, ei koko sisältöä.

haukansio.jpg



   

           

HISTORIAA


           Hausjärven pitäjän perustamisvuotena pidetään vuotta 1611, jolloin tänne rakennettiin   
           vaatimaton saarnahuone. Alue kuului silloin Janakkalan seurakuntaan. Vuonna 1661
           saarnatupa muutettiin kirkoksi ja pitäjään saatiin oma pappi.

           Hausjärvi pyrki useaan otteeseen irti emäseurakunnan taloudellista rasitteista omaksi
           kirkkoherrakunnaksi, mutta onnistui siinä vasta vuonna 1885.

           Perustamisensa aikaan 1600-luvulla pitäjä oli harvaan asuttua seutua asukasluvun ollessa
           noin 450 henkilöä. Suurten vesireittien puute esti väkiluvun kasvua 1600-luvulla.

           Vuoden 1750 jälkeen alkoi Suomessa voimakas jälleen rakennuskausi. Elinkeinot, joista
           erityisesti maanviljelyksen vähitellen kehittyessä, muutti asutus pysyvämmäksi.
           Hausjärvi mainitaan tervanpoltossa erääksi huomattavimmaksi pitäjäksi Pohjanmaan
           ulkopuolella. Terva oli tärkein vientitavara ja 95 % siitä tuli Pohjanmaalta. Hämeen tär-
           keimmät tervapitäjät olivat Loppi ja Hausjärvi. Myös tukkipuiden myynti kasvoi tervanpolton
           vähetessä.

           Rautatien tulo 1800-luvulla loi voimakasta kehitystä ja Riihimäen ja Hyvinkään muodostumista
           huomattaviksi asutus ja teollisuuskeskuksiksi. Myös kansakoulun aloittaminen oli myös
           iso kehitysaskel.

           Kunnallishallinto perustettiin 1865 kunnallislain tultua voimaan. Hausjärvellä kuntakokous
           pääsi vaikeiden aikojen takia aloittamaan vasta vuonna 1868.

           Nykyisin (1961) asukkaita on 9100 ja pitäjässä on 19 kylää. Kunnan ja seurakunnankin
           hallinnollisen keskuksena on Kirkonkylä, jossa sijaitsevat kunnanvirasto ja kirkkoherran-
           virasto. Kunnassa on 16 kansakoulua sekä 1-vuotinen kansalaiskoulu. Oitissa toimii
           Hausjärven yhteislukio. Hausjärven kirkonkylässä sijaitsee 82 paikkainen kunnalliskoti ja
           Hikiässä uusi ja viihtyisä lastenkoti. 

           Hausjärveä halkoo Helsingistä Ouluun menevä ns. 4-tie ja Hausjärven kirkolta eroaa
           Hämeenlinnaan menevä valtatie no 55. Itä-länsi suunnassa kulkee Riihimäki-Lahti tie.

juhla1.jpg

               Kuvassa juhlaväkeä kunnantalon luona, jonka lähellä tarjottiin kirkkokahvit

JUHLAT  9.7.1961

                Juhlaohjelmia painatettiin 2000 kpl ja päivällisvieraille lähetettäviä kutsukortteja 250 kpl.
                Kutsu lehdistötilaisuuteen 20.6. kunnanvirastossa lähetettiin useille sanomalehdille.        

                        Juhlapäivä  alkoi seppeleen laskulla hautausmailla klo 9 sekä jumalanpalveluksella 
                        kirkossa klo 10. Saarnan piti piispa Gulin. Kutsuvieraille oli kirkossa varattu omat paikat.
                        Kirkko oli ääriään myöten täynnä ja lisäksi kirkkopihassa oli runsaasti väkeä.
                        Veisattavat virret ilmoitettiin sakastista pihalla olevalle juhlakansalle.
           

juhla2.jpg
            Juhlajumalanpalveluksen jälkeen tarjottiin kirkkokahvit Antero Sarajan heinäpellolla kunnantoimistoa
            vastapäätä. Tarjolla oli kahvia ja kaakkua sekä lisämaksusta limonadia ja jäätelöä.

            Kuvassa pitkä tarjoilukatos sekä monipuolainen puhelinpylväs. Kirkonkylän käsivälitteinen puhelinkeskus
            sijaitsi kunnantalon yläkerrassa. Heinää seipäillä, olihan heinäkuun 9. päivä.

juhla4.jpg

            Päiväjuhla kirkossa klo 13. Ohjelmassa oli mm. alkusoitto, tervehdyspuhe, juhlakantaatti, juhlaruno,                          lasten laulu, tervehdykset ja maamme. Juhlaesitelmän piti rovasti Aarre Keravuori.
            Kirkkosalin koristeena näkyy havuköynnöksiä ja koivuja.

 

juhla3.jpg

            Juhlapäivälliset kutsuvieraille tarjottiin Oitin kansakoulussa klo 16.

            Iltajuhla kirkossa klo 19. Ohjelmassa puheita ja yksinlaulua sekä nuorten esitys.         
            

Oitin uusi seurakuntakoti vihitään

          Jo juhlapäivää edeltävänä päivänä vihittiin Oitin uusi seurakuntakoti. Vihkimisen suorittivat
          piispa Gulin, asessori Sutinen, kirkkoherra Turtola ja rovasti Keravuori.
          Taitelija Laura Järvisen suunnitteleman alttaritaulun lahjoittivat yhdessä kyläläiset, pankit ja
          liikkeet.


Hausjärvi radiossa

        Yleisradion ääniauto mukanaan hausjärveläissyntyinen Matti Lunnas kierteli Hausjärveä
        ristiin rastiin eräänä heinäkuun päivänä ja juhlapäivän iltana eetteriin lähetettiin noin puoli
        tuntia kestävä ohjelma Hausjärven historiasta ja nykypäivästä. Lähetysauto kävi Oitissa,
        Hikiässä ja Ryttylässä haastatteluja tekemässä.