13.11.2021
Munck -suvun aatelisvaakuna

Munck on vanha rälssisuku, joka aateloitiin 1585. Munck -nimi esiintyy Suomessa jo 1300-luvulla.
Suomessa on kaksi aateloitua Munck-sukua. Vanhempi sammui 1700-luvun loppupuolella, nuoremman suvun jäsenet sekoitettiin sam- muneeseen sukuun, jolloin sen nimi jäi elämään. Tämäkin suku on nyt sammunut. Suvun jäseniä on korotettu vapaaherroiksi ja yksi kreiviksi. Munckit palvelivat aluksi sotilaina ja myöhemmin virkamiehinä.
Oheisessa Munck-suvun vaakunassa on Ruotsin kuningas Kustaa III monogrammi kuninkaan lippujen välissä. Adolf Fredrik Munck oli kuninkaan hovitalli- mestari, sittemmin kreivi ja kuninkaan suosikki. Hän kantoi kuninkaan lippua leikkimielisissä turnajaisissa, jotka Kustaa III oli aloittanut. Kerrotaan, että Adolf Munck olisi avustanut kuningasta saamaan jälkikasvua. Tämä saattaa oll ilkeää juoruakin ?
Vaakunakilven päällä on arvokruununa kuninkaan kruunu sekä ristikkomalliset turnajaiskypärät ja kuninkaan kruunut niiden päällä.
Munkki -hahmoisen miehen päällä on tähti, jonka merkityksestä tai alkuperästä ei ole tietoa. Hausjärven kunnan vaakunassa oleva tähti on peräisin juuri tästä vaakunasta.
Alunperin aatelisvaakunoita käytettiin taistelukentillä, jossa ritarit halusivat erottautua alempisäätyisistä sotilaista. Aatelisvaakunoita ripustettiin myös aateliston kotikirkkojen seinille.
Suomessa on kaksi Munck -aatelissukua. Ruotissa ja Tanskassa on myös Munck -niminen aatelissuku.
Kuvan vaakuna kuuluu nuoremmalle Munck -suvulle, jonka jäseniä olivat mm:
Johan Reinhold Munck (1795-1865) Helsingin yliopiston sijaiskansleri, jalkaväenkenraali ja vapaaherra. Hän perusti Erkylään Suomen ensimmäisen yleisen kansakoulun, Eskon koulun 1857. Johan Reinhold Munck rakennutti Erkylän kartanon päärakennuksen 1845-51.
Edellisen poika Carl Otto Alexander Munck (1853-1927) Erkylän kartanon omistaja, vapaaherra, tutkimus- matkailija ja valtiopäivämies. Johan Reinhold Munckin tytär oli vapaaherratar Ruth Munck (1886-1976), joka toimi jääkäripataljoona 27:n sairaanhoitajana

Carl Munckin 1922 lähettämä, kuoressa postitettu uudenvuoden kortti.
Lähde: Akin kokoelma
|