Yhteystiedot

Aki Ranta

akiranta@mbnet.fi

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:570742 kpl


 13.11.2021

 Munck -suvun aatelisvaakuna 

munckvaakuna1.jpg

 Munck on vanha rälssisuku, joka aateloitiin
 1585. Munck -nimi esiintyy Suomessa jo
 1300-luvulla.   

 Suomessa on kaksi aateloitua Munck-sukua.
 Vanhempi sammui 1700-luvun loppupuolella,
 nuoremman suvun jäsenet sekoitettiin sam-
 muneeseen sukuun, jolloin sen nimi jäi
 elämään. Tämäkin suku on nyt sammunut.
 Suvun jäseniä on korotettu vapaaherroiksi
 ja yksi kreiviksi. Munckit palvelivat aluksi
 sotilaina ja myöhemmin virkamiehinä.

 Oheisessa Munck-suvun vaakunassa on
 Ruotsin kuningas Kustaa III monogrammi
 kuninkaan lippujen välissä.
 Adolf Fredrik Munck oli kuninkaan hovitalli-
 mestari, sittemmin kreivi ja kuninkaan
 suosikki. Hän kantoi kuninkaan lippua   
 leikkimielisissä turnajaisissa, jotka Kustaa
 III oli aloittanut.
 Kerrotaan, että Adolf Munck olisi avustanut
 kuningasta saamaan jälkikasvua. Tämä 
 saattaa oll ilkeää juoruakin ?

 Vaakunakilven päällä on arvokruununa
 kuninkaan kruunu sekä ristikkomalliset   turnajaiskypärät ja kuninkaan kruunut
 niiden päällä.

 Munkki -hahmoisen miehen päällä on tähti,
 jonka merkityksestä tai alkuperästä ei ole
 tietoa.
 Hausjärven kunnan vaakunassa oleva
 tähti on peräisin juuri tästä vaakunasta.
 

 Alunperin aatelisvaakunoita käytettiin taistelukentillä, jossa ritarit halusivat erottautua alempisäätyisistä sotilaista.   Aatelisvaakunoita ripustettiin myös aateliston kotikirkkojen seinille.

 Suomessa on kaksi Munck -aatelissukua. Ruotissa ja Tanskassa on myös Munck -niminen aatelissuku.

 Kuvan vaakuna kuuluu nuoremmalle Munck -suvulle, jonka jäseniä olivat mm:

 Johan Reinhold Munck (1795-1865) Helsingin yliopiston sijaiskansleri, jalkaväenkenraali ja vapaaherra.
 Hän perusti Erkylään Suomen ensimmäisen yleisen kansakoulun, Eskon koulun 1857.
 Johan Reinhold Munck rakennutti Erkylän kartanon päärakennuksen 1845-51.

 Edellisen poika Carl Otto Alexander Munck (1853-1927) Erkylän kartanon omistaja, vapaaherra, tutkimus-
 matkailija ja valtiopäivämies. Johan Reinhold Munckin tytär oli vapaaherratar Ruth Munck (1886-1976), joka
 toimi jääkäripataljoona 27:n sairaanhoitajana

   munckvaakuna.jpg

        Carl Munckin 1922 lähettämä, kuoressa postitettu uudenvuoden kortti.       

        Lähde: Akin kokoelma