5.4.2021 Lennätin Suomen rautateillä
Suomen ensimmäinen lennätinlinja Pietarista Helsinkiin otettiin käyttöön 1855 ja neljä vuotta
myöhemmin se ulottui jo Tornioon asti. Torniosta oli edelleen yhteys Ruotsin lennätinverkkoon. Lennättimiä pidettiin sotilaallisesti erittäin tärkeinä ja lennätinverkko kuului Suomessa yleis-
venäläiselle lennätinylilaitokselle, eikä edes Suomen senaatti saanut sitä hallita. Siviilikäytössä olevissa sähkösanomissa sai käyttää aluksi vain venäjän kieltä, koska Venäjällä pelättiin, että vallankumoukselliset ottaisivat lennättimet käyttöönsä. Valtionrautateillä oli virkanimikkeenä sähköttäjä ja sähkösanomia välitettiin asemilta myös yksi- tyishenkilöille. Riihimäen ensimmäinen asemapäällikkö A. W. Öller paransi kerran erään naisen hammassäryn kytkemällä johdon lennättimestä särkevään hampaaseen ja alkamalla morsettaa. Lennättimet poistettiin rautateillä käytöstä 1950-luvulla, mutta Neuvostoliiton välisessä liikenteessä ne olivat käytössä vuoteen 1972 asti. Muut yhteydenpitolaitteet
Vasta 1930-luvulla saatiin puhelinyhteys joka asemalle. Rautatiet kehitti 1960-luvulla linjaradio- järjestelmän, jonka rakentamisessa Suomi oli edelläkävijä koko maailmassa. Linjaradio oli rataverkolla toimiva analoginen VHF-taajuuksia käyttävä radioverkko, joka oli käytössä 1962-2011. Salora oli järjestelmän rakentaja. Vuonna 1968 vetureihin asennettiin ensimmäiset Saloran radiopuhelimet ja 1974 Nokian tukiasemat tulivat käyttöön. Sähkösanomia Hausjärven asemille
![]() Sähkösanoma Hikiän asemalle Kuopiosta 1800-luvun loppupuolella, yksityishenkilölle. Lomakkeen kielinä ruotsi ja venäjä. " Onnea liitolle toivottavat ... " ![]() Sähkösanoma Ryttylän asemalle Masalasta 1911, yksityishenkilölle. Lomakkeen kielinä suomi, ruotsi ja venäjä. RYTTYLÄ -asemaleima. ______________________________________________________________
Sähkösanomat Akin kokoelmasta. Lähde (teksti): Matti Rinne, Aseman kello löi kolme kertaa, Suomen rautateiden kulttuurihistoriaa. |
Lisää pääkuvan päälle tekstiä klikkaamalla ratas-ikonia,
joka ilmestyy tuodessasi hiiren tämän tekstin päälle.