14.2.2021
Erikoisia päätöksiä Hausjärven kunnallishallinnossa, osa 1
Kunnan hallinnossa on vuosien kuluessa tehty monenlaisia päätöksiä, joista seuraavassa muutamia erikoisempia tapauksia.
1. Oluen myyntilupa 1887
Myönnettiin mallasjuomien myyntilupa vuonna 1887 J.M. Vinnilälle käräjäaikaan. Vinnilä toimi mm. käräjätalona Turkhaudalla).
2. Maksettiin variksien tapporahaa 1899
Maksettiin Nestor Krookbergille neljän variksen tappamisesta 15 penniä kappale vuonna 1899.
3. Hausjärven kunnalta ei herunut oluenmyyntilupaa 1915
Hausjärven kunta ei puoltanut oluen myyntilupaa Riihimäen asemaravintolaan Paloheimo-yhtiöille.
4. Hausjärvi rakensi vahingossa koulun toisen kunnan maalle 1951

Vanha sanonta pitää kutinsa. " Tekevälle sattuu ".
Maitosten kansakoulun suunnitteli arkkitehti Väinö Routio ja sen rakensi Veljekset Lundan Leppäkoskelta. Koulurakennus valmistui 1951 ja koulutyö siinä alkoi vuoden 1952 alussa opettaja Anna-Liisa Pursiaisen johdolla. Opettajan asunto valmistui vasta seuraavan kesänä.
Jossain vaiheessa huomattiin, että koulu olikin rakennettu ainakin osittain toisen kunnan maalle !
Tontti kuului Vanajan kunnan Rastilan kylän maihin ns. enklaavialueena. Enklaavi on hallinnollinen alue tai sen osa, joka on kokonaan toisen vastaavan hallinnollisen alueen ympäröimä. Tontti oli kyllä Hausjärven kunnan rajojen sisäpuolella, mutta kuului Vanajan kuntaan. Rastilan kylän asukkailla oli ollut vanha nautintaoikeus ja sittemmin omistusoikeus Mustijoen rantaniittyihin.
Alue liitettiin virallisesti Hausjärven kuntaan Valtioneuvoston päätöksellä 1.1.1955 ja kunnan- virastolla Kirkonkylässä juotiin juhlalakahvit Vanajan kunnanhallituksen kanssa.
Nykyään Maitosten entinen koulurakennus kuuluu Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistykselle ja siellä toimii ko yhdistyksen leirikeskus.
5. Kanalasta tehtiin koulu Hikiässä 1946
Kun sodan jälkeen ei saatu rakennuslupaa Hikiän uudelle koululle, päädyttiin tilapäisratkaisuun.
Kunnanvaltuusto päätti 18.7.1946 vuokrata ns. Kalkeen kanalan kouluksi maanviljelijä Urho Tanelalta. Tarkoitusta varten myönnettiin 300 000 mk kunnostustöitä varten.
Urho Tanela myi rakennuksen ja 50 x 50 metrin tontin kunnalle 320 000 markalla 12.8.1946.
Rakennus korjattiin kouluksi ja koulutyö siinä alkoi 21.8.1946. Vuonna 1950 talo muutettiin Hikiän terveystaloksi ja se on nykyisin yksityisomistuksessa.
Uusi kivirakenteinen koulurakennus valmistui 1950 ja se on nykyään yksityiskäytössä.
Hikiän, Kirkonkylän ja Karhin koulut yhdistettiin 2010 valmistuneeseen Eskon kouluun.
6. Kunnanvirasto ulosmitattiin 1935 - valitus maaherralle

Hausjärven piirin apulaisnimismies ulosmittari kunnan omaisuutta maksamattoman laskun takia 1935.
Lasku koski Hikiän-Riihimäen ja Torholan-Kärkölän maanteiden kartoitus- ja pyykityskustannnuksia. Laskun summa oli 12392,50 mk.
Ulosmittaus koski laskukonetta, kirjoituskonetta ja kunnantaloa.
Hausjärven valtuusto käsitteli asiaa kiireellisenä ja päätti valitttaa päätöksestä maaherralle.
7. Hävittäjäkoneen hankinta 1940
Valtuusto päätti 2.3.1940 myöntää 200 000 markan määrärahan tarkoitukseen hankkia pommikoneiden hävittäjäkone yhdessä Riihimäen, Hausjärven, Janakkalan ja Lopen kuntien kanssa.
8. Polkupyörä palopäällikölle 1950
Päätettiin osoittaa määräraha palopäällikön polkupyörää varten palolautakunnan käyttövaroista.
9. Terveyssisarelle heteka 1949
Päätetiin ostaa Ryttylän terveyssisarelle heteka hänen omasta pyynnöstään.
10. Mopedin käyttöoikeus virkamatkoilla 1957
Vuonna 1957 myönnettiin terveyssisarelle mopedin käytttöoikeus virkamatkoilla.
>>> Lue wanhoja kunnallisia päätöksiä, osa 2
___________________________________________________________________
Lähde: Lasse Toivolan julkaisut
|