Yhteystiedot

Aki Ranta

akiranta@mbnet.fi

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:474029 kpl


    Juna tulessa Hikiän ja Oitin välillä 1957


     Toukokuussa 1957 syttyi tavarajuna tuleen Hikiän ja Oitin välillä.

     Junan ohitettua Hikiän aseman, huomasi veturinkuljettaja Aarne Tuomisto, että keskellä
     junaa olleet kaksi jätepaperi- ja kaksi heinälastissa olevaa tavaravaunua olivat syttyneet
     palamaan.
    
     Kuljettaja pysäytti junan ja peruutti noin kilometrin verran junan viimeiset vaunut Hikiään ja
     ajoi sen jälkeen palavat vaunut palamaan aukeammalle paikalle. Alkuosa junasta ajettiin
     Oitin asemalle.

     Sammutustöihin hälyytettiin Oitin ja Hikiän vapaapalokunnat, Riihimäeltä rautatien VPK sekä
     joukko varusmiehiä. Vaunut tuhoutuivat palossa kokonaan, mutta maastopalo jäi pieneksi.
    
     Palo oli saanut luultavasti alkunsa veturin piipusta lentäneestä kipinästä.
     Höyryveturiaikaan veturin piipusta lentäneistä kipinöistä johtuvat palot olivat jokakesäisiä.

     Veturin piipun sisällä olevaa halkopiippua sanotaan myös halkoturbiiniksi. Sen sisällä on
     sarja 
vinottain asetettuja levyjä, jotka aiheuttavat pyörteen, joka antaa kipinöille aikaa sammua.
     Kipinäverkko, jota käytettiin vain kesäaikana, hoitaa loput. Myös tuhkapesän 
vetoluukussa oli
     kipinäverkko, mutta siitäkin saattoi pudota kipinä radalle verkon ollessa huonokuntoinen. 
     Radan raunat pidettiin puhtaana pusikoista ja ratavartija tarkasti rataa päivittäin. Tämä oli
     tarpeen etenkin kuivaan aikaan keväällä ja kesällä.
     Kipinöitä syntyy halkoja poltettaessa, hiilellä ajettaessa ei juurikaan.

 

      Juna levitti metsäpaloja toukokuussa 2020

         
  Toukokuun lopussa 2020 sytytti tavarajuna kymmenien kilometrien matkalle useita maastopaloja
            Lahden ja Riihimäen välisellä rataosudella.
   
            Junan tyhjien tavaravaunujen pohjalla ollut puutavarajäte oli syttynyt jostakin syystä palamaan
            ja lennätti kipinöitä maastoon, jonne syttyi useita jopa satametrisiä maastopaloja.
            Juna pysäytettiin Hikiän asemalle. Helikopteri tarkasti, että kaikki maastopalot oli saatu sammutettua.
            Radan sähkölaitteitta vaurioitui paloissa.