16.7.2022


       Hausjärven kirkko Joka Pojan kannessa 1952

              Joka Poika -lehti alkoi ilmestyä vuonna 1938.

              Lehden perustivat Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran faktori Reino Aalto ja matkasihteeri Sulo Karpio.
              Lehti oli tarkoitettu pojille. Joka Poika kannatti kristillisiä arvoja ja se piti periaatteinaan hyviä tapoja,
              perinteitä ja arvoja sekä hyvien harrastusten leviämistä. Raittiutta, liikuntaa, askartelua ja talkootyötä
              käsiteltiin usein lahden palstoilla.

              Päätoimittajina toimivat pitkää kouluneuvos Yrjö Karilas ja opetusneuvos Pentti Tapio.
              Lehti ilmestyi vuosikymmeniä ja suurimmillaan sen painosmäärät olivat sotavuosina ja niitä seuraavina
              vuosina, mm. 1940 painos oli huimat 72 000 kpl. Julkaisija Poikien Keskus ry.

              Hausjärven kirkko kansikuvana 

              Lehden numero 5-6 sai kansikuvakseen Hausjärven kirkon. Kyseinen numero oli kaksoisnumero
              ja nimetty kannessa Hämeen numeroksi. 

              Kansikuvan on valokuvannut Fennia Kuva. Hausjärven kirkko on valittu ilmeisesti lehden kansi-
              kuvaksi, kun on esim. haluttu saada kanteen joku Hämeen kirkoista. Kirkko kuvaa lehden kristil-
              lisiä arvoja. Lehdessä ei ole mitään juttua Hausjärveltä. 
          
              Fennia Kuvan omisti Pekka Kyytinen. Hän oli valokuvaaja ja toimittaja toimien sotavuosina myös
              TK-kuvaajana.
              
              Kansikuvassa paljon väkeä kirkon edessä maantiellä kirkkoon menossa. 

              Lehti Akin arkistossa.        

                                        

jokapoikalehti52.jpg
               

              Pienoiskiväärimainos        

pienari.jpg

              Lehdessä mainostettiin mm. pienoiskivääriä
              ja sen sanottiin olevan oikea poikien harrastus,
              joka  kasvattaa reilua kilpailuhenkeä ja josta 
              jokaiselle pojalle on hyötyä elämässään.

              Harjoituspatruunoita kutsuttiin "penniläisiksi".

              "Orava" m-49 aseen hinnaksi mainittiin 5920 mk
              ja valmistaja oli Valmet Oy Tourulan tehdas.

              Viittaakohan Orava -nimi oravien ammuntaan ?