Kansanparantaja Markus Räsänen, Ryttylä

rasanen.jpg              
                                                                             Kuva:  Nykyposti 6 / 1982.

    Ryttyläläinen kansanparantaja Markus Räsänen valmisti ja myi 1970- ja 1980 -luvuilla
    kehittämäänsä Mäntyuutejuomaa.

    Juomaa valmistettiin nuorehkon, noin ranteenpaksuisen, männyn nilasta, joka kuorimisen
    jälkeen säilöttiin pakastimessa 500 g:n pusseissa. Niitä keitettiin useita tunteja (8-10 h),
    kunnes nesteen väri muuttui kirkkaan viinin punaiseksi. Aine pullotettiin tulikuumana.

    Räsäen mukaan aineen vaikutus perustuu siihen, että männyn nila sisältää samankaltaisia
    punasoluja, kuin ihmisen veressäkin on. Lisäksi määrättiin puhdasta C-vitamiinia, jonka
    tarkoituksena oli imeyttää aine verenkiertoon. C-vitamiinia myytiin 150 g:n ja 300 g:n pusseissa.
    Myös solarium-hoitoja annettiin yrityksen loppuvuosina.

    Juomaa valmistettiin ensin vanhan muovitehtaan lähellä olevassa pienessä talossa,
    nimeltään Unhola. Myöhemmin yritys siirtyi Salontielle. Tämän jälkeen yritys toimi
    Vihdissä, jonne rakennettiin modernimpi tehdas. Tuotanto oli suurimmillaan 5000
    litraa vuorokaudessa ja yrityksellä oli omat pakkauskoneetkin.
    
    Hän väitti uutejuoman parantavan mm. syövän. Juoman hinta oli 20 mk pullo ja uutetta
    piti juoda ohjeen mukaan 0,5-1,5 lirtaa vuorokaudessa. Lisäksi määrättiin 5 %:sta neste-
    mäistä jodia hierottavaksi esim. psoriakseen tai muihin vastaaviin ulkoisiin vaivoihin.
    Juoma oli pakattu valkoisiin muovipulloihin.

    Koska lääkärit eivät uskoneet Räsäsen juoman parantavaan voimaan, hän yritti hankkia
    itselleen syövän tupakkaa polttamalla ja olisi sen jälkeen väittämänsä mukaan parantanut
    sen kehittämällään energiajuomalla. Hän poltti neljän vuoden ajan kolme askia tupakkaa
    päivässä, mutta ei ollut sairastunut syöpään (lehtijuttua tehtäessä 1982).
    Aikanaan hän kuitenkin kuoli keuhkosyöpään. Räsäsen vaimo jatkoi yrityksen toimintaa
    muuutamia vuosia.      

    VTT tuki aikoinaan Räsänen juoman ja se sisälsi pääasiassa hanavettä.

    Räsästä vastaan oli aikoinaan vireillä monta oikeusjuttua mm. Lääkintöhallituksen toimesta.
    Markus Räsäen sai lyhyen vankilatuomion.

    Markus Räsänen toimi myös fakiirina työntäen itsensä läpi sukkapuikkoja ilman verenvuotoa.
   
    (tätä artikkelia päivitetty 5.2.2022)
    
    


Lentävä lautanen rakennetaan Ryttylässä

    Räsäsen väitti tavanneensa humanoideja Norjassa v. 1948 ja käyneensä jopa sisällä niiden
    lentävässä lautasessa.
   
    Markus Räsäsen päätavoitteena oli rakentaa ufo Mäntyuutteesta saaduilla rahoilla. Sen oli
    tarkoitus lentää Ryttylästä Helsinkiin ja takaisin vain yhdellä litralla vettä. 

    Hän oli kertomansa mukaan jo kokeillut 75 kg:n painoisen laitteen lennättämistä Helsingistä
    Rovaniemelle 105 sekunnissa. Lentävän lautasen liikevoiman salaisuudeksi hän kertoi mm.
    signaaligeneraattorin pulssit. Humanoideilta hän kertoi saaneensa myös kyvyn hallita ruumistaan.   

    Markus Räsänen rakensikin Ryttylässä pihaansa kuvan "lentävän lautasen". Sen sisään mahtui
    aikuinen ihminen kontallaan ja lapsi seisomaan.


rytufo.jpg

               

                              Räsäsen rakentama "lentävä lautanen " lähtövalmiina.                      Kuva: Aki R.


   
      >>>    Lue myös juttu lentävän lautasen metsästyksestä ja Ufoseminaarista Ryttylässä 1970