Venäläiset lentokoneet hyökkäsivät matkustajajunan kimppuun Hikiässä 1940


Talvisodan alettua mm. useat lapsiperheet pakenivat Helsingistä maaseudulle.
Elämä evakossa ei aina ollut helppoa ja niin moni palasikin jonkin ajan kulutta takaisin kotiin.

Seuraava kertomus on julkaistu
Kansa taisteli, miehet kertovat -lehdessä n:o 4 / 1977.


Maire Varhela kertoo:

" Elettiin vuoden 1940 alkua....

Niin me löysimme itsemme kauniina talvipäivänä junasta, joka oli lapsiperheen kannalta
matkalla aivan väärään suuntaan eli kohti Helsinkiä. Juna oli tupaten täyttä lumipukuisia sotilaita.
Ja Hikiän asemalla se matkanteko sitten katkesi kauhukertomukseen.

Juna jysähti paikoilleen ja suuri osa sotilaista hyppäsi ulos. He sulautuivat valkoiseen lumeen.

Kun hyökkäys alkoi junaa kohti, äiti menetti täysin malttinsa. Hän halusi päästä ulos.
Mutta silloin puuttuivat sotilaat asiaan. " Teillä ei ole lumipukua ".
Junassa kiirivät huudot, että veturi on hajalla, rata poikki. Joku huusi, että päät alas,
ikkunoista ammutaan.

Meitä jokaista kolmea piteli maassa tuntematon sotilas. Minä pelkäsin kuollakseni, äiti itki.
Pikuveljeni oli lähelläni ja hoki itkuisena: - Äiti rakas, kuollaanko me nyt?.

Kun hyökkäys oli ohi, juna tyhjennettiin. Mutta ei ehditty kovinkaan kauas, kun koneet
tulivat uudelleen. Sillon me olimme tulleet pienen metsikön laitaan ja kauheata vauhtia
meidät juoksutettiin puiden juurelle. Siellä me makasimme lumihangessa ja näimme, kun
koneet syöksyivät alas. Oli kylmä ja pikkuveljelle tuli hätä. Veli aikoi nousta ylös, mutta 
äiti komensi pysymään maassa ja käski tehdä siihen vaan mahallaan.
Poika rutisi vastaan, mutta ei siinä mikään auttanut. 

Kun vaara oli jälleen ohitse palattiin junaan, kun ei muutakaan paikkaa ollut.
Jonkin ajan kuluttua tulivat sotilaat katsomaan keitä siellä oli ja hakivat meidän syömään.
Jostain oli asemalle taiottu kenttäkeittiöt, joista saatiin soppaa.
Mutta matkaa ei päästy jatkamaan kahteen vuorokauteen, eikä muonitusta järjestetty
sen enempää. Äiti vei meidät lähikauppaan ja kertoi, että hänellä on onneton tilanne.
Lapset ovat nälissään, mutta rahaa ei ole. Sillon ystävälliset kaupan ihmiset tekivät meille
suuret eväspaketit. Ja jostakin ilmestyi vielä joku siviili näiden kahden päivän aikana,
joka kutsui meidät aseman lähellä olevaan kotiinsa ja tarjosi velliä ja voileipiä.

Mutta tulihan se hetki, että rata saatiin kuntoon ja uusi veturi tilalle. Niin päästin kotiin
Helsinkiin juuri parahiksi, kun suuret pommitukset alkoivat. "

_______________


Hausjärven pommituksia

Hausjärvellä pommitettiin mm. 14.1.1940 Ryttylää, jossa toimi Sakon patruunalataamo.
Lasitehtaan hytti eli tehdashalli sai täysosuman ja tuhoitui täysin.
Vaaran huonekalutehtaan päätyyn rakennetusta tornista onnistuttiin ampumaan it-konekiväärillä
osumia koneeseen, joka räjähti ilmassa Vähikkälän Sauvalan yläpuolella.
Kirkonkylässä ns. Isonkuusen risteyksen kohdalla yksi kone tulitti konekiväärillään hautajaissaattuetta !
Tämä tapaus pääsi lehtien palstoille ulkomailla asti !

Helmikuun 19. päivänä Riihimäkeä pommitettiin rajusti ja samalla kertaa Mommilaa ja Oittia.

20. helmikuuta Karhiin neljän tien risteykseen Jaakkolan sahan mäelle satoi useita pommeja.

Helmikuun 27. päivä Riihimäkeä pommitti 110 konetta, jotka katkaisivat kaikki rautatieyhteydet.
Samana päivänä pommitettiin rautatietä Oitin ja Hikiän välillä.

Lentopommi tappoi miehen Oitissa

11. maaliskuuta 1940 pommitettiin taas Oittia ja radanvartta Mommilassa kymmenien lentokoneiden
voimalla. Osumia tuli moniin rakennuksiin. Tiilolan piharakennukseen osui pommi ja siellä päivä-
unilla nukkunut 90-vuotias Aaretti Antinpoika Koskula sai surmansa sirpaleen tulessa hirsiseinän läpi.
Lisäksi toinen henkilö haavoittui. Tämä oli Hausjärven alueen viimeinen pommitus.


Useat pommitukset tällä seudulla johtuivat radasta ja Riihimäen risteysasemasta.


Lähde:  Lasse Toivola, Maalaiskylässä ennenvanhaan, 1991.








.